Kirjaudu sisään lisätäksesi vinkkejä, kuvia, arvosteluja, ym.
Jos et ole vielä käyttäjä, aloita tästä
Maailmanlopun maisemissa
Matka Etelä-Ranskan kyliin muuttuu oudoksi, kun Bugarachin kylä paljastuu maailmanlopun pommisuojaksi, kahvilan isäntä onkin temppeliherra ja kirkossa haudotaan Ranskan suurinta mysteeriä.
5.8.2011 | | Helsingin Sanomat
| Teemu Hotti |
| Katso lisää kuvia |
Talojen tyhjät ikkunat haukottelevat iltapäiväauringossa Bugarachin kylässä. Harvahampainen nainen myy kyläkaupassa patonkia ja säilykkeitä. Muita ei näy.
Ovat kai siestalla tai töissä jollain seudun lukemattomista viinitiloista.
Bugarach on kuin mikä tahansa uinuva pikkukylä Ranskan maaseudulla. Noin ulos päin.
Majapaikassani kuulen, että rauha rikkoutuu pian.
Kun kehaisen kylän hiljaisuutta, majatalon omistaja Sue Krassel huokaisee syvään.
"Ensi vuonna alkaa hulina."
Krassel kertoo, että new age -uskovaiset odottavat maailmanloppua joulukuussa 2012. Ja Bugarachin kylä on heidän mukaansa ainoa paikka, joka säästyy tuholta.
Ilmeisesti siksi, että kylää varjostavan vuoren alla sijaitsee avaruusalusten parkkipaikka.
Tapaus huolestuttaa viranomaisia. Bugarachin pormestari on jopa toivonut armeijaa paikalle, koska pelkää, että 200 asukkaan kylään saapuu 20 000 maailmanlopunpakenijaa.
"Jo nyt alueelle tulvii epämääräistä porukkaa", Krassel sanoo.
Asuntojen hinnat ovat nousseet alueella pilviin, kun liftarit ovat halunneet varata parhaat paikat ennen seuraavaa lentoa.
"Kyllä meillekin saa tulla, mutta parempi, että maksavat etukäteen", Krassel sanoo.
Kun syön päivällistä Krasselin ja tämän puolison Kaj Liliendalin kanssa, paljastuu, ettei heilläkään ole ihan puhtaat jauhot mysteeripussissa.
Krassel kirjoittaa kirjaa temppeliherroista, ristiretkiaikaan Jerusalemissa perustetusta puolisotilaallisesta järjestöstä. Heidät on populaarikulttuurissa esitetty usein Graalin maljan tai muiden kristinuskon salaisuuksien varjelijoina.
Liliendal puolestaan tutkii läheisen Rennes-le-Châteaun miljonääripapin mysteeriä, yhtä Ranskan tunnetuinta arvoitusta.
"Rennes-le-Château oli pieni ja köyhä kylä, jossa oli pieni ja köyhä kirkko, kunnes 1800-luvun lopulle sinne saapui uusi pappi, Berenger Saunière", Liliendal kertoo.
Pappi löysi jonkinlaisen aarteen, rikastui ja mylläsi koko kylän uusiksi. Rapistuvan kirkon hän koristeli lattiasta kattoon mittatilaustyönä tehdyllä taiteella.
Liliendal lupaa minulle opastetun kierroksen kirkossa seuraavaksi aamuksi.
Odotan Liliendalia turistikaupan kulmalla. Hyllyssä kymmenet kirjat toistavat miljonääripapin tarinaa. Kuuluisin teoksista on 1980-luvulla kirjoitettu Pyhä veri, pyhä Graal. Nykyäänkin jossain päin Rennes-le-Châteauta asuva brittitoimittaja Henry Lincoln esitti kirjassa teorian, jonka mukaan Saunièren löytämä aarre oli todistus Jeesuksen ja Maria Magdalenan avioliitosta ja lapsesta. Jeesuksen salattuja jälkeläisiä voi elää jossain tänäkin päivänä!
Myöhemmin Dan Brown lainasi idean Da Vinci -koodiinsa.
Astun Liliendalin kanssa Maria Magdalenalle omistetun kirkon hämärään. Ovensuussa kyyristelee pirupatsas.
Kirkko on täynnä Saunièren erikoisia sisustusyksityiskohtia. Alttarin päällä oleva pienoismalli Salomonin temppelistä on kuusi astetta vinossa, tarkoituksella.
Liliendal neuvoo seisomaan tietyssä shakkilautalattian ruudussa ja katsomaan alttarille. Nyt katseen linja on kuusi astetta vinossa kirkkolaivan suunnasta. Alttarin risti rajaa takaseinän lasimaalauksen niin, että näkyviin jäävät vain Jeesus ja Magdalena.
Vaikka papin kuolemasta on pian sata vuotta, hänen aarrettaan ei ole löydetty. Kirkossa pörrää edelleen onnenonkijoita, jotka yrittävät selvittää Saunièren jättämiä vihjeitä.
"Rennes-le-Châteaun viimeisin pormestari jopa kaivautti ylös Saunièren ruumiin, että näkisi josko haudassa olisi jotain piilossa", Liliendal kertoo.
Muuten kaivaminen kylässä kiellettiin jo 1960-luvulla, kun mäkipahanen alkoi näyttää reikäjuustolta dynamiitin ja lapioitten jäljiltä.
Kierroksen jälkeen Liliendal tarjoaa minulle kahvit kirkon pihakahvilassa.
Paikan omistaja, roteva saksalaismies, tervehtii Liliendalia ja kättelee muutkin asiakkaat.
"Huomasitko sormuksen", Liliendal kysyy, kun mies on poistunut.
"Hän kuuluu temppeliherroihin."
No tämä on jo kummallista.
Ranskan kuningas tuhosi temppeliherrojen liian voimakkaaksi käyneen järjestön jo 1300-luvulla.
Erikoista kyllä, temppeliherrojen huhuttuja rikkauksia ei ratsioissa koskaan löytynyt.
Veljeskunnan jäsenten uskotaan selvinneen verilöylystä esimerkiksi lähiseuduilla Bézussa ja Campagne-sur-Audessa.
Yhden teorian mukaan temppeliherrojen aarre olisi löytänyt suojapaikan täältä, Rennes-le-Châteausta.
Illalla majatalolla kysyn isäntäpariskunnalta, mitä temppeliherrat nykyään tekevät. Liliendal kohauttaa hartioitaan ja nostaa sitten tietokoneen pöydälle. En saa vastausta kysymykseeni, vaan Liliendal käynnistää Rennes-le-Châteuta käsittelevän diashow'n.
Enää hän ei kerro kirkon erikoisuuksista. Nyt on kyse jostain paljon suuremmasta.
Ruudulla kulmakunnan kartta täyttyy värikkäistä viivoista, jotka yhdistävät alueen kirkkoja, kyliä ja mäkiä. Viivat muodostavat symmetrisiä kuvioita. Kaiken keskellä on Rennes-le-Chateâun kylä.
Liliendal puhuu jotain kummallista pyhästä geometriasta. Etelästä pohjoiseen mysteerialuetta halkoo Ranskan vanha nollameridiaani, joka läpäisee myös Pariisin Louvren.
Krassel laskee viinilasin kädestään ja katsoo vakavana suoraan silmiin.
"Taidat pitää meitä vähän hassuina."
Sitten hän ratkeaa sydämelliseen nauruun.
"Niin me olemmekin, mutta meillä on lupa olla. Olemme jo niin vanhoja."
Aucun commentaire:
Enregistrer un commentaire